Sit tää sivu kun on ällön pinkki enkä jaksa paneutuu sen muuttamiseen. Oon kyl vähemmän ruusuinen ja pinkki ite. Tai no pinkki oon tosin, mut se johtuu siitä ettei mikään muu väri sovi mulle. Joku vaaleensininen tai limenvihree, noway! Siis ollaan pinkki ja idioottinahan mua muutenkin kohdellaan. Jännä miten ihmiset katsoo toista ja määrittelee sen kokonaan ulkonäöen perusteella. Tulee siihen itteki sorruttua aika ajoin, mut yleensä vasta kun toisen oikeesti tuntee voi sanoa siitä jotain. Mulla on yks kaveri, joka on tosi pieni ja suloinen, mut vahva, vahvempi kuin moni muu, ja tosi bitch välillä (anteex Jeesus) toisia kohtaan. Se saa aina anteeks kaikilta kun ne tietää millainen se on. Vaikkei se edes pyytäis. Ja sitä kutsutaan joka paikkaan mukaan vaikka se olis tehnyt miten pskatikkejä (anteex taas Jeesus) mut mitä välii. Kai se on hauskaa seuraa. Ihme angstipurkaus tuli. Oikeen oksennus. :P

Ottaa päähän asuu tässä kerrostalossa missä näköjään asuu kaikki muutkin luuserit. Tänne mut siis tungettiin pois silmistä ja mielestä. Ha! Ainoaksi yhteydenpitovälineeksi jäi puhelin ja netti. Txt:n lukeminen on täys mahdottomuus kun näen nii huonosti. Tääkin onnistuu ainoastaan koska satun osaamaan kymmensormijärjestelmän. Muuten mä vaan olisin ja katsoisin videoita. Puhelimella ei siis viitsi enää soitella varsinkaan, jos tahdon joskus selvitä pinnalle kaikista laskuista.. Netissä olis mahdollisuuksia, mutten jaksa alkaa jaagaa ventovieraitten kanssa ja olla niin helkutin (anteex again) pirtee ja positiivinen vaikken ole. Sitten on tietty mese.. missä ei ole mitään järkee kun ei kukaan vastaa kumminkaan nii poistin sen käytöstä vaikka se on vielä koneella. Ja fb on täys turhuus. Yritin kommata toisii, muttei kukaan silti tuu kommaamaan mua. Ei se mitään. On kiva katsoo toisten kuvia, mut aina välillä sitä julkaisee itse jotain ja sit odottaa.. eikä tapahdu mitään. Siis pska koko netti. Turha pyytää anteeks kun on kummiskin kiroilutuulella. :(

Mitä positiivista mulla nyt sitten on? No, ainakin noi kanit. Ne on ihania ja söpöjä ja niiden kans voi jutskata. Ne myös pakottaa tekeen jotain eikä anna maata pitkään aamulla. :p Ja sitten on varvikset; tykkään kun on kesä ja voi kävellä varviksilla eikä tartte sukkia välttämättä. Sit on tuo kylppäri (ed. asunnossa vuokraemäntä tuli suihkutilaan vaikka (tai just sen takia) tiesi, että oon siellä ja alasti. Se oli karmeeta! Nyt on oma kylppäri sentään. Sit on metsää ikkunan takana. Se on tärkee juttu. No, ei nyt just tuu muuta mieleen.. vaikka kai mun uskiksena on sanottava tähän tekopirteenä, että onhan mulla Jeesus! No, oikeastaan se on niin et Jeesuksella on minut. Sekin on kyllä ihan hyvä juttu.

Kanit oli muuton ajan (ja vähän ylikin) hoidossa mut kävi ilmi, ettei hoitaja itte ollut paikalla. Eli kanit oli yksin ja häkissä koko ajan! Eikä niillä aina edes ollu vettä ja heinää(kään)! Sit ne tuli kotiin ja kohta oli Kalle kipeä. Sen hoivaamiseen meni pari viikkoo ja vielä viduilut joutu kuuntelee eläinlääkäreiltä! Vein sen yksityiselle tarkastukseen ja siellä (VASTA SIELLÄ) löytyi syöpä peniksen ympäriltä. Viikkoo myöhemmin varmistin lopetuspäätöksen ja Kalle nukutettii saman tien. Me oltiin katsekontaktissa koko ajan kunnes tunsin, et nyttei enää ole Kallea. Eläinlääkäri varmisti kuolinajan. Mun sydän murtui.

Hautasin sen lemmikkien hautausmaalle. Itte kaivoin kuopan ja peitin. Hyvästit me jätettiinkin jo aiemmin. Silloin satoi vettä ja olin tosi reipas. Itkin vasta viikkojen päästä. Mun pää hajoo.

Tää uusi kämppä on pieni ja surkee. Täällä on pimeetä lähes aina ja helteellä tää oli tosi kuuma vaikka ihmiset väitti muuta. Mut käytinkin paljon energiaa viilentämiseen, ihan kirjaimellisestikin. Minusta tää on kuin vankila. Kalterit vaan puuttuu ja itellä on avain. :P

Jumala sanoi, etten saa mitään ennenku pystyn pitämään tämän talouden kunnossa. Menee ilmeisesti sit kauan kun tää on aivan kauhee vieläkin.

Ninsku suri niin kauheasti (siis yksin jäänyt kani), et oli pakko olla sen tukena ja sitten se alkoi masentuu. Meni apaattiseksi. Sit yhtäkkiä sain poikakanin! Ninnille kaveri siitä ja se on saman ikäinen ja leikattu. No, ne on tapelleet paljon ja nyt vihdoin samassa häkissä, mut ei näytä siltä mitä toivoin kun Ninsku määrää ja poitsu alistuu (muka) vaikka on se nyt vähän jo hoivannukin Ninniä niin mun ei tartte pelkästään. Varmasti lahja Jumalalta toi poikakani. <3

Kävin jossain välissä silmäleikkauksessa, muttei parantunut, paheni vaan. Saan uudet pokat parin viikon kuluttua... Ehkä se sit auttaa. Kukaan ei kyl tajua miltä tuntuu kun ei näe kunnolla ja koskee, välillä enemmän ja välillä onneks vähemmän. Surkee olo. Tekis mieli vaan parkua, mut ei tule itku. Ottaa nii pattiin kun on täyskyvytön koko ajan.

Onneks näitä ei lue kukaan nii ei haittaa. Kun mulle on sattunut paljon hyviikin asioita, mut en haluu puhua niistä just nyt. Ens kerralla sitten.

Tuntuu, että kun muilla on vaikeaa, he purkavat sen minuun. Eikä se lopu ikinä.

Päänsärky ei lopu ikinä.

Voi kun ei tarvitsisi olla enää täällä!

Heräsin sairaan aikaste omaan itkuun. En muista mitä unta näin, mut yks menneisyyden tapahtuma oli herättyä mielessä. Siinä tapahtumassa oli ihmisii, jotka oli armollisia ja auttavaisia. Pyysin heille siunausta vaikken tiiä missä he ovat. Se oli semmonen tilanne, et eräs henkilö lupas auttaa, mut sillä olikin pahat mielessä ja pakenin. Sit ne toiset auttoi vaikkei edes tunteneet minua. En haluu kertoo tarkemmin. Siitä on jo kauan.

Täällä uudessa kämpässä on kiva asua. Paitsi tuo vuokraemäntä on vähän sekopää. Sillä on ollu kolmesti hysteria/raivokohtaus tänä aikana mitä oon tässä ollu (aggressiivinen siis). Hän myös kirjottaa minulle lappuja punasella tussilla ja välillä syyllistäviä kirjeitä. Välillä se on hurjan "pyhä" ja "kristitty" ja välillä ihan jotain muuta. Oon aatellu, et sillä on paha masis ja pakkoneuroottista käyttäytymistä. Tai siis en oikeesti tiiä kun en oo ammattilainen, mut siltä se näyttää. Sit se tekee pientä kiusaa koko ajan. Täyttää roskissäiliön paperilla, lukitsee koiran sisälle, pesee pyykkii saunailtana, jne. Ehkä se saa siitä jotain iloa tai vallantunnetta. Minä saan iloa siitä kun en anna sen häiritä vaan oon. Kumma juttu, et mitä enemmän se (hän) oireilee sitä enemmän PH tuntuu antavan rakkautta häntä kohtaan. Ihan kuin PH haluais sanoa, et vuokraemäntäni on Herralle rakas. Ja siitä seuraa, et keskityn muihin asioihin enkä siihen miltä minusta ittestäni tuntuu kun toinen käyttäytyy kuin pullopersesika (sori tää ilmaus). Tosin vuokraemännän tytärpuoli sanoi, et jollei se nainen purkais minuun niin se purkais häneen kaiken eikä hän enää jaksa. Olipa sekava lause. :P Jo pelkästään ton takia haluun antaa anteeks vuokraemännälle. En sit tiiä oonko oikeesti antanu anteeks. Pitäis tutkii itteään tarkemmin. On paljo helpompaa olla vähän toisen yläpuolella (omasta mielestään) kuin oikeesti nöyrtyä ja antaa anteeks ja ottaa taas turpiinsa samalta ihmiseltä (kuvaannollisesti siis). Nii ja oppiiks se toinen ikinä mitään, jos sille ei tee stoppia? Vaikka Herra sanoi, et kääntäkää toinen poski, se ei tarkoita et toisille kristityille pitäis kääntää vaan pakanoille. Toisille kristityille pitäis antaa nuhteet tms. En nyt muista mitään Raamatunkohtia taaskaan. Pointti on siinä, et vuokraemäntäni sanoo olevansa kristitty, mut hengen hedelmät ei semmosta osoita. (Heti herää ajatus, et mitä minun omat hengen hedelmät mahtaa olla?)

Hengen hedelmät meikän elämässä on ne mitkä PH aiheuttaa ja tuottaa. Lähinnä on ilmenny rakkautta, rauhaa, iloa, välittämistä eläimistä ja ihmisistä. Noi on olleet sellaisessa mittakaavassa, ettei varmana ole omista voimista. Omia voimia ei paljoo ole jäljellä. Toistaseks ainakaan kun tää päänsärky/rahattomuus/avuttomuus syö ihmistä. Seuraava etappi olis silmälääkäri, mut sinne täytyy saada maksusitoumus sossusta kun ei ole sitä rahaa. Eli enste pitää tapella sossun kans et pääsen lääkäriin ja mahdollisesti hoitoon tai silmälasit, joihin ei oo rahaa ja ehkä apu löytyy ja särky loppuu ja pääsen takas töihin. Huhhuh, ei pidä ajatella noin pitkälle tai väsyn jo alkumetreillä. Yks asia kerrallaan.

Nyt ihmisiltä kerätään rahaa ja monet antaa, mut käytännössä ne rahat käytetään muuhun. Jälkiraivaukseen ja jälleenrakentamiseen enimmäkseen. Nääs kun sitten ei oo ihan nii paljon enää avuntarvitsijoita. No, onneks on nyt punanen risti, joka aattelee uhreja ja auttaa minkä ehtii. Ilman sitä tää olis totaalinen tuho vaikka semmonen se on jo nyt. Siis oikeesti.

Panin kyl merkille, et YK on lähettäny rauhanturvaajia. Uutisissa sanottiin, et USA lähettää sinne 10 000 sotilasta. Siis miks kun YK on jo siellä? Eiks niillä isoilla lentokoneilla vois tuoda raivauskalustoa, ruokaa ja vettäki? Vai tuleeks amerikkalaiset vahtimaan YK:ta? Ja lähteeks ne enää sieltä pois?

Tämmösiä ns. luonnonkatastrofeja tulee yhtä tihenevään tahtiin ja seuraava on kohta ovella, et pitäis olla valmiina nopeesti mobilisoitavat apujoukot, joilla olis lähes saman tien kuljetus, raivaus- ja muu tarvittava kalusto sekä sairaanhoitoryhmät ja oma ryhmittymä rauhanturvaajia. No, YK voi hoitaa sen ja se tuleeki tekemään sen kun sillä alkaa olla globaalisti oikeus vahtii kaikkee.

Uskovaisen näkökulmasta täs on sentään yks valopilkku; mitä enemmän merkkejä sitä lähempänä on Kristuksen takaisin paluu. Sen ajatuksen ja odotuksen avulla pärjää melko pitkälle. Tosin nykyään on hengellinen sodankäynti jo sitä luokkaa, ettei ilman PH:ä kauaa jaksais.

Vuokraemännän kissa oli käynyt portaillani. Jäljet näkyy lumessa. Näkyy ilmestyneen lapio meikän oven viereen. Olisko jokin vinkki, että teeppäs lumityöt. Yhtenäkään päivänä en oo saanut olla ihan rauhassa. Ihan kuin sillä vuokraemännällä olis aina asiaa. Jos ei muuta niin se keksii jonkin projektin, johon sit tarvitaan jotenkin minun mielipide. Se kyttää ikkunassa koko ajan ketä kulkee tiellä tai milloin tuun. En ehdi edes takkii ottaa pois kun se on paukuttamassa väliovea. Ja se haukkuu ja arvostelee tytärpuolensa lapsia. Ne mitää lapsia enää oo kuitenkaan vaan nuoria. Minusta ne on ihan ok ja tosi mukavia. En näe heissä mitään moitittavaa. Päinvastoin.

Koiran kanssa lenkillä käynnit on nyt toistaiseksi loppu. Kuulemma sillä on juoksut eikä saa kahteen viikkoon mennä lenkille. Voi koiruus raasu. Se on suljettu alakertaan, ettei sotkeennu nojatuoli vereen. No, ainakin voin nyt tsekata mikä se ruokavalio oikeesti on. Epäilen, ettei se koira saa muuta kuin kuivamuonaa ja herkkutikkuja (jotka on tarkoitettu pienille koirille makupaloiksi). Koira on keskikokoinen ja tarvii paljon liikuntaa. Oon käyttänyt sitä n. kerran päivässä lenkillä ja joka kerta on ollu kinaa vuokraemännän kanssa. Kuulemma koira on nii vanha (8 v.), ettei sitä saa viedä kilometriä pitemmälle lenkille tai sille ei tarvi laittaa heijastinta kun ei olla koskaan ennenkään tai ei saa antaa makupalaa lenkin jälkeen kun se on jo syöny (itte se antaa sille ainaki seitsemän makupalaa päivässä; oon nähny) tai ei saa käyttää rahaa sen turvallisuuteen kun se on vaan eläin (siis ostin vaan heijastinnauhaa hihnaa varten) tai sitä ei tarvii viedä lenkille ollenkaan kun se on jo käynyt (tossa tien toisella puolella pissalla). Taitaa olla niin, et koiran tarpeista viis kunhan rouva vaan saa päättää. Oon yrittäny sanoa, että päänsäryn takia olis hyvä, että saisin käyttää sitä lenkillä. Ainakin sen hetken on parempi olla vaikka sitte se särky usein iskeekin jälkikäteen kovempana.

Kaks viikkoo on pitkä aika. :(

Sain Kela:sta päätöksen asumistuesta. Kielteinen. Rahaa ei oo tullu syyskuun jälkeen, mut kuulemma on silti tulot yli tonnin. Soitin sit sairauspäivärahasta ja kuulemma sekin päätös on kielteinen. Kela katsoo, etten lääkärinlausunnon perusteella ole työkyvytön. Soitin työterveyslääkärille, joka sen lausunnon kirjoitti. Hän vaan ihmetteli, miten sellainen päätös on mahdollinen kun nimenomaan olen työkyvytön. Välillä tekis mieli iskeä hanskat naulaan. Ei jaksais enää taistella. Vaan pakko on. Miks nää asiat menee näin vaikeeksi taas?

Sairaslomasta ei oo ollu mitään hyötyä. Kivut ei lopu eikä särkylääkkeet auta. Hoitajat pelottelee, et saan maksavaurion näillä kipulääkemäärillä. Tosin siihen menee vielä vuosia, kuulemma. En tasan ala katsomaan tätä helvettiä vuosia. Alan säästää yksityislääkäriä varten. Pakko. Soitin jo terveyskeskukseen, muttei ne ota sinne kun oon työterveyden asiakas. Sairaalaan ei pääse kuin lähetteellä. Enste pitäis saada joku lääkäri ottamaan vakavasti asia ja kirjoittamaan lähete. Sit pitäis saada vielä sairaalakin ottamaan vakavasti ja tutkimaan. En näe mitään toivoa ihmisvoimin.

Tänään ei jaksa tapella. Taidan vaan nauttia tästä päivästä ja lumesta. Katsotaan sit huomenna, jos oon vielä hengissä.

Joistakin asioista on tullu ihan hyvä mieli vaikka ensiks on näyttäny, ettei asiat mitenkään voi enää järjestyy. Mut aika kummasti ne vaan on järjestyneet.

Edelleen on päänsärkyä ja saikkua. Se ei kai koskaan lopu. Lääkärit ei oo vieläkään tutkinu eli ei oo otettu mitään kuvia tai kokeita. Särkylääkkeitä vaan lisää ja lisää ja viimeks se lekuri sanoi laittavansa lähetteen psykiatrille. Meinasin sanoo, et eikö sinun pitäis itte mennä sinne, jos et kerta kykene diagnosoimaan tai tutkimaan. En sit sanonu; oon niin kiltti. :P

Aion kyl sanoa sille psykiatrille, ettei minua oo tutkittu kunnolla. Ja et vaikuttaa siltä, et saikun määrääminen ja lähete on vaan lääkärille keino päästä helpolla.

Samainen työterveyslääkäri ei oo vieläkään kirjoittanut lausuntoa Kela:lle. En oo saanu sairauspäivärahaa syyskuun jälkeen yhtään. Kait sillä on kiireitä. Oon tiedustellu asiaa neljästi ja joka kerta lekuri sanoo nyt heti hoitavansa asian. Mitenkähän se määrittelee heti-sanan...

Muuton jälkeen oli vähän aikaa netti pois kun ei tänne korpeen mitään laajakaistaa saa. Otin enste dna-mokkulan, muttei se mitää pelittäny. Hermot meni neljässä päivässä. Saunalahden nettitikku on nyt ja toimii ihan ok. Halvempi kuin Elisan adsl oli ja yhtä nopee. Tai hidas; riippuu miten asiaa katsoo.

Kanit on sopeutunu hyvin vaikkei niillä oo samalla tavalla vapauksia ollukkaan kuin entisessä asunnossa. On vielä vähän vaiheessa järjestelyt. Kaikki on vähän vaiheessa, ittekin oon.

Vuokraemännän koiraa oon lenkittäny ja se tykkää siitä. Niin minäkin tykkään, ettei sen puoleen. Kiva koira ja kiva käydä sen kanssa lenkillä. Tykkään siitä tosi kovin.

Nyt ei jaksa enempää. Meen ottamaan särkylääkenapin taas...

Toinen juttu mikä siinä oli (mitä en kummiskaan sanonut puhelimessa) on se, että jokaisella on valintoja, jotka ratkaisee saako siunauksen vai ei. Ehkä se porukka nyt saa siunauksen. Onhan kuitenkin aina mahdollisuuksia sillä Jumala on armollinen. Viime aikoina oon paljonkin ajatellut tätä siunaus-juttua ja niitä mahdollisuuksia ja valintoja joita tulee elämässä eteen. Ehkä enemmän kummiskin siltä kannalta mitä ne siunaukset voisivat olla toisille. On kai aika aatella asioita eri näkökulmastakin. Omastani.

Jos nyt jotain oikeasti tästä opin niin ainakin kaks asiaa: 1. Minun on tosi vaikee myöntää loukkaantuneeni. ja 2. Anteeksiantamisen eteen pitää olla valmis tekemään töitä.

On aika hyvä olla nyt kun soitin. Sitä en tiedä mitä hyötyä siitä on sille ev.lut.kirkon porukalle, mutta toivon heille siunausta. Koko sydämestäni.

Jotkut asiat on järjestyneet kuin itsestään mutten jaksa ajatella kuin mitä seuraavaksi on pakko tehdä ja mitkä asiat hoitaa. Mietin varmaan jälkikäteen. Joka sekunti tuntuu liian raskaalta. Ihan kuin ei jaksais enää edes hengittää. Etenen askel kerrallaan.

En jaksa edes rukoilla. Muut ihmiset rukoilee minun puolestani. Kuulemma.

Alkaa mieliala oleen parempi jo. Jumala puhui sydämelle, et Hän kyllä muistaa mitä kaikkea tarvitsen. Rauhoitti kummasti. Ihmeellinen rauha kun se vaan tulee ja on. Sitä tekee mieli lisää. Eikä sitä voi ymmärtää sellainen, joka ei oo kokenut sitä.

Lyhyitä ajatuksen pätkiä risteilee; Jumalan sotilas, alamainen, kuningaskunnan kansalainen ja mitä noi kaikki tarkoittaa. Jos tarkkaan mietin nii olen alamainen koska Jumalan valtakunnassa ei oo demokratiaa vaan yksinvalta. Siis kolmiyhteinen valtias, jota totellaan kyselemättä. Kuulostaa kamalalta, muttei ole. Käytännössä se on upeeta.

Hän sanoi, että te saatte voiman (olla Jumalan lapsia) ja käytännössä se on tosi ihanaa. Kukaan ei-uskovainen ei pysty sitä käsittään koska ne on niin erilaisella pohjalla. Kaikki, aivan kaikki on toisin. Asenteet, ajatusmaailma, motiivit, kuka määrää (liha vai henki) ja kuka määrää henkeä (Pyhän Hengen tulisi olla se, joka määrää). Lyhyesti sitä vois kuvata niin, et ihminen koostuu kolmesta osasta; sielu, henki ja ruumis. Sielu on se minuus (mieli, tahto ja tunteet) ja henki on elämä, jonka Jumala puhalsi meihin ja ruumis on tietty fyysinen ruumis. Jokainen päättää itte mikä määrää. Lihallisuus tarkottaa sitä, et esim. tekee kaikkee mitä tahtoo ja haluu (noudattaa mielihaluja). Esimerkiks syö/juo jotain mitä tekee mieli vaikkei olis tarpeen syödä tai juoda. Pääsääntösesti ymmärrän lihallisuuden semmoseksi mikä on ristiriidassa Sanan kans. Siis vaikka siinä olis kyse tunteista. En osaa selittää tarkemmin. Uskovaisuus pitää elää ja nimenomaan Jumalan tahdon mukaan. Siinä on se paradoksi, et yrittää helposti "olla" uskis eikä anna Jumalan toimii. Minä oon siitä elävä esimerkki miten vaikeeta on kun ei osaa luovuttaa. Teoriassa siis ymmärrän mitä on elää PH:n alaisuudessa, mut onnistun vaan ajoittain. Kuulemma pitää kuolla itselle. Sitä kai tarkottaa lihan ristiinnaulitseminen Kristuksessa. En oo tosta ihan varma vielä. Tai siis oon siitä, et tahdon "kuolla" itselle koska se saavuttaa elämän, joka menettää sen. No, menee liikaa teologiseks saivarteluksi tää. Parempi kun vaan elän ja toimin ja jätän selittelyt muille. :P