Nojuu. Olen nyt ollut uskis eli uskovainen jonkin aikaa. Täytyy myöntää, että homma on aika kinkkistä välillä. Useimmiten en muista, että Jumalaan kannattaa ottaa enste yhteyttä, joten yritän itse ja sitten kun olen jo pinteessä, rukoilen. Eli teen kaiken väärin päin.

Huom.! Ensteks pitäisi rukoilla ja vasta sitten toimia.

Toisaalta sekin on aika hassua hommaa kun en aina oikein tiedä mitä Jumala tahtoo. Vähän on hakusessa vielä... :P

No siis, uskiksena olemisesta ihan lyhkäsesti:

Tulin siis uskoon jo jonkin aikaa sitten eli tein päätöksen. Se oli aika yksinkertaista; päätin vaan, että tässä ei ole mitään menetettävää ja tahdon olla Jumalan oma. Sitten (siis lyhyesti sanottuna) tunnustin, että oon syntinen ja pyysin Jeesusta tulemaan elämääni. Lähinnä visualisoin sen silleen, että Jeesus kolkuttaa ovelle ja minä sitte avaan. Loppu on siltä osin historiaa! Helppoa kuin heinänteko! :D

Eli Jumala ryhtyi hommiin ja siitä lähtien oon yrittänyt (vaihtelevalla menestyksellä) seurailla Häntä.

Ihan ensteksi alkoi koulutus, et ajatukset pitää muuttaa positiivisiksi. Siis joka ikinen ajatus kerrallaan. Minun kohdalla se tarkoitti, et aikaa meni ja paljon. Yleensä ottaen en sit ehtinyt ajatella kovinkaan monta ajatusta kun ne piti aina kääntää negatiivisista positiivisiksi. Hikistä hommaa alussa, mut nyt alkaa jo sujua vähän paremmin. Toisinaan ainakin.

Seuraavaksi oli muistaakseni se kuuluisa "synnintunto", josta siis en saanut rauhaa ennenku etsin käsiini jonkun pastorin ja tunnustin kaikki (mitä nyt sillä hetkellä muistin) synnit hänelle. Onneks muistin joskus kuulleeni yhdestä pastorista, jolle voi kertoo mitä vaan. Kummallista siinä oli se, että joku oikeasti otti minut vakavasti. En ollu tottunut semmoiseen. Siinä ei sit tapahtunut muuta. Ei tullu mitään yhtäkkisiä ihmeitä tai muuta.

Sit meni aikaa (en nyt muista miten pitkään) ja alkoi tulla mieleen, että pitäis kai jokin seurakunta löytää. Mut siitä sit myöhemmin ja muusta mitä sitte tapahtui. Jos viitsin. :P

Lähinnä oon siis semmonen uskis-räpeltäjä. Joskus kiroilen (anteeks Jeesus), en aina muista armahtaa ilkiöitä ja anteeks antaminen on vaikeeta (ainaki sillon kun joku on oikeesti ihan pahis) ja en aina viitti (laiskuuttani) lukee raamattua, jne. Mutta ajatuksia on paljon ja monenlaisia. Opin joka päivä (lähes) uutta ja toivon, et myöskin käytännössä näkyis kuka on minun Herrani.

 kuva Teneriffalta.