En tajunnut kirjoittaa siitä lääkäristä missä kävin keskellä viikkoa. Työterveyslääkäri tämäkin, mut outo. Kumma heppu olis sopiva nimike moiselle yl.lääk.el.:lle. Menin sinne kun tiistai oli helvetillinen eikä keskiviikkoaamu tuonut parannusta asiaan. Kipu on kovempi kuin ennen. Tää kumma heppu siis määräs uusia lääkkeitä (kolmannet tähän mennessä) ja varasi ajan maanantaille toiselle lääkärille. Ihmettelin kun kumma heppu tuntui ikäänkuin virnuavan sisäänpäin koko ajan mitä siinä huoneessa istuin. Vältti myös katsekontaktia viimeiseen asti mikä kuulemma on merkki neuroottisuudesta. No, voi se olla sitäkin, ettei ole sinut itsensä kanssa ja pelkää pitkiä, vaaleita naisia. Hahah.

Niistä lääkkeistä. Apteekissa ei tiedetty siitä toisesta mitään, kun se on uusi lääke ja myöhemmin selvis, että vasta kokeiluasteella. Eli määräs lääkettä, jota vasta kokeillaan. Otin sitä sinä päivänä ja myös myöhään illalla. Kipu hävis peräti kolmeksi tunniksi. Tuntui oudolta kun ei koskenut. Mut aamulla vasta oudolta tuntuikin kun kolmannen napin jälkeen alkoi munuaisvaivat. Kova paine, lähes kipu selässä ja sit alkoi vessassa juokseminen ilman tulosta. Hämmentävää. En muista koskaan kokeneeni mitään vastaavaa. Melkein unohdin päänsärynkin kun soittelin sairaalaan. Kipupolilla yks hoitaja vastas, kuunteli ja antoi neuvoja. En siis uskalla syödä mitään kumman hepun määräämiä lääkkeitä eikä vanhatkaan auta. On odotettava maanantaihin.

Tuollaiset kokemukset taustalla ja nyt tää päivä. Odotin tuskissani sitä lähtöä eikä ketään tullu. Ei myöskään vastannut puhelimeen. Kuulemma oli ollut äänettömällä. Olis edes ilmoittaneet jotain. Suuttumus maksimoi kivun niin et meni aivan harakoille koko päivä. Ja ilta. Tajusin just, et unohdin kioskille ne kukat mitkä ostin. Ne oli kyllä kauniita; keltainen, kerrottu ruusu ja fuksian punaisia jotain minkä nimee en osaa edes lausua.

Sitä kioskikäyntiä ennen kävin sentäs työpaikalla. Jostain kumman syystä minulta hävisi ajantaju ja olin kellon mukaan siellä 1,5 h vaikka aika ei tuntunu niin pitkältä. Oli kiva nähdä pomoa kun en ollut nähnyt häntä piiitkään aikaan. Hänhän oli lomalla kun jäin saikulle. Sit tajusin, et minulla on ikävä töihin. Olin melkeen tippa linssissä. Varsinkin kun yks tyttö halas, että ihanaa nähdä. Hän oli miettiny missä oon. Ajatella. Se tyttö oli menny kihloihin ja oli niin ihana. Sellainen, joka on rakastunut ja onnellinen. Olin tosi iloinen ja vieläkin oon, hänen puolestaan. Jännä, et tuntui siltä kuin olis itsekin saanut jonkin "lahjan" kun toinen on onnellinen.

Matkalla työpaikalta kioskille kohtasin kaks motoristia; naisen ja miehen. Olivat eksyneet. Onneks saimme yhteistuumin selville mihin ovat menossa. Sillä naismotoristilla oli oma prätkä. Siistiä.

Jäin koko ajan suustani kiinni tuntemattomien ihmisten kanssa. Kioskillaki oli joku mies koiran kanssa ja siinä höpötimme. Koira oli 9 viikkoa vanha. En tosin tiiä minkä rotuinen, mut suloinen oli. Sit se kioski meni kiinni ja unohdin ne kukat sinne. Onneks olin edes maksanut kun kerta olin ne pyytäny sitomaankin. Ehkä ne on vielä hengissä aamulla.

Sit tulin kotiin ja oli se kaniepisodi, joka pelästytti todella. Mietin jo, et onkohan täällä käyny taas joku huoltomies ilman lupaa. Siis aikaisemmin on käyny ja se tyyppi siirrettiin toisiin tehtäviin niiden käyntien jälkeen. Kerran se seisoi eteisessä kun tulin kylppäristä. Onneks oli edes kylpytakki päällä.

Kun yritin mennä nukkumaan, alkoi joku jossain ulkona bilettää. Musa soi ja se iänikuinen thumb, thumb, thumb... mikä tuntuu luissaki. Nyt ei enää nukuta. Voi kun oisin jo muuttanu sinne maalle nii saisi edes nukkuu yöllä. Vai osaiskohan sitä nukkua kun ei kukaan juhli ympäristössä. :P

Tsekkasin äsken sähköpostinkin. Ei mitään. Uskovaiset ei vastaa sähköposteihin. Lähinnä olis ollut edes kohteliasta vastata siihen anteekspyyntöön. No, ei ole enää minun ongelmani. Ottaa vaan päähän kun ei voi tietää onks ne edes saaneet sitä postia.